Yllättikö talvi? Tee pihastasi turvallinen!
Pihan turvallisuus on tärkeää jokaisena vuodenaikana, mutta erityisesti talvella, jolloin kelit ovat liukkaat. Jo pelkkä lumi lisää pihan liukkautta, mutta kylmemmillä keleillä muodostuva jää tekee alustasta erityisen vaarallisen. Pihateiden hiekoitus on vain vähän aikaa vievä puuha, mutta pihaa hiekoittamalla voi säästyä monilta ikäviltä onnettomuuksilta, mistä johtuen hiekoitusta ei kannata koskaan jättää tekemättä.
Hiekoitussepeliä voidaan käyttää pihateiden lisäksi myös portailla ja pihakiveyksillä, ja keväällä jään sulettua sepelin voi lakaista kätevästi esimerkiksi kukkapenkkiin. Etenkin portaiden hiekoittaminen on erittäin tärkeää, sillä portaissa kaatuminen on hyvin yleistä talvisaikaan, mikäli ne on jätetty pelkälle jääpinnalle hiekkaa lisäämättä. Hiekoitetuilla portailla ja pihateillä on huomattavasti mukavampi kulkea, kun jokaisen askeleen ottamista ei tarvitse varoa kieli keskellä suuta. BAUHAUSista löydät hiekoitussepelit, joiden avulla teet pihateistäsi ja portaistasi huomattavasti turvallisemmat, ja voit varomisen sijaan keskittyä talvesta nauttimiseen
Piha talvikuntoon


Talvisaikaan satavan lumen lisäksi pihan turvallisuutta koettelevat myös syksyisin puista tippuvat lehdet, jotka nekin tekevät helposti pihateistä ja portaista liukkaat. Kun lehdet haravoidaan pihasta haravalla ja puhdistetaan portailta katuharjalla, pihan turvallisuus on taattu myös syysaikaan. Etenkin suuremmalla pihamaalla lehtien kasaamiseen kuluvaa aikaa voidaan säästää käyttämällä haravan sijaan kätevää lehtipuhallinta, jonka avulla lehdet voi puhaltaa kasoihin. Kasoista ne on siirrettävissä kätevästi haravan avulla kottikärryyn ja kuljetettavissa kompostiin. Toinen vaihtoehto lehtipuhaltimelle on käyttää lehti-imuria, joka nimensä mukaisesti imee lehdet sisäänsä siirtäen ne laitteeseen kiinnitettävään erilliseen keräyspussiin. Sekä laadukkaat haravat, lehtipuhaltimet että lehti-imurit löydät kätevimmin BAUHAUSista.
Moni miettii, kannattaako piha haravoida syksyllä vai keväällä. Syksyllä haravointi on kannattavaa etenkin pihateiltä juuri siitä syystä, että lehdet eivät kastuessaan pääse yllättämään liukkaudellaan. Syksyllä piha kannattaa haravoida vasta sitten, kun puut ovat pudottaneet lehtensä, jotta haravointia ei tarvitse toistaa. Jos piha on haravoitu huolellisesti ennen lumipeitteen tuloa, keväällä piha on siisti lehdistä. Toiset kuitenkin suosivat pihan haravointia vasta keväällä, sillä pihalle syksyllä jätetyt lehdet ovat hyväksi nurmikolle.
