Lataa

Lattian valintaopas

Lattian valintaopas

Lattian valinta voi tulla eteen niin uutta taloa rakentaessa kuin remonttia tehdessä. Sen lisäksi, että lattia toimii päivittäisenä alustana kodin kalusteille sekä kulkuväylänä jokaiselle asukkaalle, se myös muodostaa yllättävän suuren osan kodin kokonaisilmeestä. Lattian valinnassa kannattaa tästä syystä ottaa huomioon sekä sen käyttömukavuus ja hoidettavuus että lattian ulkonäön soveltuminen kodin sisustukseen ja yleisilmeeseen. Kun lattian valintaan panostaa hieman aikaa, tulee varmemmin saaneeksi sellaisen, joka miellyttää asukkaita pitkään niin käytettävyyden, toimivuuden kuin ilmeen suhteen.

Lattiamateriaalien vertailu

Kun edessä on lattian uusiminen, tarjonta on materiaalien suhteen runsasta, mistä johtuen valinta voi aluksi tuntua vaikealta. Moni pohtii, olisiko omaan kotiin sopivin valinta parketti, laminaatti vai vinyyli tai kenties näiden kolmen vaihtoehdon sijaan lattialaatat. Lattiamateriaalien vertailua tehdessä huomiota kiinnitetään ensinnäkin eri materiaalien ilmeeseen, mikä on monille tärkein valintakriteeri lattiakaupoilla. Muita huomionarvoisia seikkoja ovat materiaalin tuntu ja kestävyys.

Yleisesti ottaen voidaan sanoa, että laminaatti on parkettia kestävämpi vaihtoehto, joskin myös parkettien joukosta löytyy kestävämpiä vaihtoehtoja. Parketin etuihin puolestaan kuuluu sen pitkä käyttöikä, sillä parketin kuluttua sen voi hioa ja pintakäsitellä uuteen ilmeeseen. Vinyyli ja lattialaatat tunnetaan molemmat käyttöä kestävistä ominaisuuksistaan, minkä lisäksi ne kestävät hyvin vettä.

Lattiamateriaaleja vertaillessa yksi tärkeä valintaan vaikuttava kriteeri on tietysti materiaalien hinta. Edellä mainituista materiaaleista laminaattilattia tulee kaikkein edullisimmaksi, kun taas parketti, vinyyli ja laatat ovat neliöhinnoiltaan sitä kalliimpia materiaaleja. BAUHAUSista löydät kaikki nämä lattiamateriaalit kattavasta valikoimasta.

Lattialämmitys siellä missä tarvitaan on osa täydellistä lattiaa.

Yleisesti ottaen voidaan sanoa, että laminaatti on parkettia kestävämpi vaihtoehto, joskin myös parkettien joukosta löytyy kestävämpiä vaihtoehtoja. Parketin etuihin puolestaan kuuluu sen pitkä käyttöikä, sillä parketin kuluttua sen voi hioa ja pintakäsitellä uuteen ilmeeseen. Vinyyli ja lattialaatat tunnetaan molemmat käyttöä kestävistä ominaisuuksistaan, minkä lisäksi ne kestävät hyvin vettä.

Lattiamateriaaleja vertaillessa yksi tärkeä valintaan vaikuttava kriteeri on tietysti materiaalien hinta. Edellä mainituista materiaaleista laminaattilattia tulee kaikkein edullisimmaksi, kun taas parketti, vinyyli ja laatat ovat neliöhinnoiltaan sitä kalliimpia materiaaleja. BAUHAUSista löydät kaikki nämä lattiamateriaalit kattavasta valikoimasta.

Lattia huoneen käyttötarkoituksen mukaan

Lattian ulkonäkö on yleensä ottaen se kaikkein ratkaisevin tekijä monelle lattiamateriaalia valitsevalle. Lattiamateriaalin valinnassa materiaalin tunnun, ulkonäön ja kodin muuhun sisustukseen yhteensopivuuden lisäksi huomiota kannattaa kuitenkin kiinnittää myös siihen, mikä on sen huoneen käyttötarkoitus, johon lattiaa valitaan. Kylpyhuoneeseen ja wc:hen kannattaa valita lattialaatat, kun taas makuuhuoneessa mukavimpia lattiamateriaaleja ovat laminaatti, parketti ja vinyyli. Keittiöön voi valita joko laatat tai muun materiaalin täysin omien mieltymysten mukaan. Seuraavaksi kerromme, millaisia erilaisia hyötyjä eri lattiamateriaaleilla on tarjottavanaan.

Lattialaatat

Lattialaatat tunnetaan niiden kestävyydestä, minkä lisäksi laattalattia on myös helppo ja vaivaton puhdistaa. Tästä syystä laattalattia on etenkin monen lapsiperheen valinta, sillä se ei hätkähdä tiuhastakaan pesusta ja puhdistuksesta. Tänä päivänä lattialaatat valitaan usein muihinkin huoneisiin kuin kosteisiin tiloihin. Yhä useamman keittiön ja eteisen jopa olohuoneen lattiaa peittävät tänä päivänä lattialaatat, ja halutessa laatoista voi muodostaa yhteneväisen kokonaisuuden näiden huoneiden välillä. Jotkut valitsevat keittiöön laattalattian, jota elävöittää eri värisävyllä laatoitettu kuvio tai mosaiikkikuviolla tehty rajaus, kun taas toiset suosivat yhtä värisävyä koko lattiapinnalla.

Voit tuoda puun lämpöä kotiisi myös lattialaattojen avulla. Kuvassa Lattialaatta Harmonie Kirsikka 15 x 90 cm.

Laattalattian kohdalla on hyvä muistaa, että vaikka se onkin käytössä kestävä ja varsin pitkäikäinen, ei se kuitenkaan kestä ihan mitä tahansa. Jos yksittäinen laatta pääsee jostakin syystä vaurioitumaan, sen vaihtaminen voi olla haastavaa – etenkin, jos lattian rakennusvaiheessa ei ole tullut hankkineeksi ylimääräisiä varalaattoja. Laattavalinnasta riippumatta lattialämmitys tuo aina miellyttävyyttä laatoitettuun lattiaan, tarjoten jaloille miellyttävän alustan kulkea. Lisäksi laattalattian alla oleva lattialämmitys luovuttaa lämpöä tasaisesti myös kodin muihin asuintiloihin.

Laattalattian etuna on myös se, että lattia tuntuu jalan alla miellyttävän viileältä kesähelteillä. Lisäksi lattialaatat ovat materiaaliltaan haalistumattomia sekä ympäristön huomioon ottavia. Ehdoton plussa laattalattialle on myös sen paloturvallisuus – puumateriaaleista valmistettuihin lattioihin verrattuna laattalattia ei voi syttyä palamaan. Lisäksi laattoja on tänä päivänä saatavana hyvin monipuolisessa mallien ja värisävyjen kirjossa, minkä ansiosta niiden joukosta löytyy vaivatta jokaiseen makuun sopiva ratkaisu. BAUHAUSista löydät upean ja monipuolisen valikoiman lattialaattoja sekä moderniin että perinteisempään sisustustyyliin sopivina malleina.

Lattialaattojen valinta

Lattialaattojen valintaan kannattaa uhrata hieman aikaa, sillä kyseessä on pysyvä ja hyvin pitkäikäinen ratkaisu, joka tulee palvelemaan käytössä pitkään. Sen lisäksi, että lattialaatoilla on vaikuttava merkitys kodin sisustuksen ilmeeseen, ne vaikuttavat myös tilan toimivuuteen, puhdistettavuuteen ja turvallisuuteen. Tästä syystä laattoja valitessa huomiota kannattaa kiinnittää kaikkiin näihin seikkoihin.

Lattialaatat voi valita tilaan asennettujen kalusteiden väreihin ja tyyliin sopivassa ilmeessä. Jos olet aikeissa tehdä lähitulevaisuudessa remonttia ja vaihtaa esimerkiksi keittiön kaapiston uuteen, laattavalinnassa kannattaa lähteä liikkeelle keittiön tuleva ilme huomioon ottaen. Moni suosii yksivärisiä, yleensä väriltään valkoisia, vaaleansävyisiä tai harmaita lattialaattoja, kun taas kylpyhuoneisiin valitaan yhä useammin mustia tai tummanharmaita laattoja.

Lattialaattojen yksi valintakriteeri on laattojen koko. Kokoa valitessa on hyvä pitää mielessä se, että itse tilan koon ei tarvitse välttämättä määrittää laattojen kokoa, sillä suurikokoiset laatat sopivat yhtä lailla niin pienempään kylppäriin kuin avarampaankin huoneeseen. Itse asiassa valitsemalla pieneen tilaan suuremmat laatat tilaan saa kätevästi tilavuuden tuntua, kun laattojen saumat sijaitsevat kauempana toisistaan. Suurempi laattakoko vähentää myös laattasaumojen kokonaismäärää, mikä tarkoittaa vähäisempää määrää puhdistettavia saumoja siivousten yhteydessä.

Lue BAUHAUSin artikkeli ”5 vinkkiä laattojen valintaan – Näin luot aikaa ja käyttöä kestävän tilan”, josta saat lisää suuntaviivoja lattialaattojen valitsemiseen.

Kestävä lattia laatoilla  Katso kaikki »

  1. Verkkokauppa
    Nouto tavaratalosta
  2. Verkkokauppa
    Nouto tavaratalosta
  3. Verkkokauppa
    Nouto tavaratalosta
  4. Verkkokauppa
    Nouto tavaratalosta
  5. Verkkokauppa
    Nouto tavaratalosta
  6. Verkkokauppa
    Nouto tavaratalosta
  7. Verkkokauppa
    Nouto tavaratalosta
  8. Verkkokauppa
    Nouto tavaratalosta
  9. Verkkokauppa
    Nouto tavaratalosta
  10. Verkkokauppa
    Nouto tavaratalosta

Parkettilattian ja laminaattilattian asennus

Kun lattiamateriaaliksi valikoituu joko parketti tai laminaatti, molemmat niistä voi joko asentaa itse tai teettää työn ammattilaisella. Itse tekemällä kustannuksissa pääsee luonnollisesti säästämään huomattavan summan. Käsistään kätevälle parketin tai laminaatin asentaminen lattiaan ei ole kummoinenkaan työ, ja puuhaan perehtymätönkin voi ryhtyä parketti- tai laminaattilattian asennuspuuhiin selkeitä ja tarkkoja ohjeita noudattamalla.

Muista myös oikeat lattian alusmateriaalit. Kuvassa sekä parketin että laminaatin alle sopiva Alusmateriaali Logoclic XPS Easy 15 m².

Parkettilattian asennus

Parkettilattia on sopiva valinta jokaiselle, joka arvostaa puun ilmettä ja luonnollisuuden tuntua kodin sisustuksessa. Lisäksi parketti materiaalina nostaa asunnon arvoa. Kyseessä on ekologinen materiaali, joka voidaan käsitellä useita kertoja lattian kuluessa, joskin esimerkiksi harjattu ja mattapintaiseksi lakattu parkettipinta toimii hyvin kovemmassakin kulutuksessa. Mutta miten on parkettilattian asennuksen laita?

Parketti tuo aikaa ja katsetta kestävää luksusta sisustukseen. Kuvassa Parketti Parador Basic 11-5 Oak Brushed.

Parkettilattian asennuksessa on syytä noudattaa muutamia tärkeitä neuvoja. Ennen asennusta on ensinnäkin tärkeää huolehtia, että parkettien sekä seinän ja muiden esteiden väliin jää liikkumavaraa 10–15 millimetriä. Asennus kannattaa aloittaa huoneen vasemmasta kulmasta siten, että urosmallinen pontti sijoittuu seinää päin. Parketit asennetaan toistensa perään siten, että niiden väliin jäävä sauma naputellaan kiinni lyömällä parkettia vasten tiiviisti pidettävää lyöntikapulaa vasaralla. Kun huone on katettu parketilla, viimeinen parkettilauta tulee katkaista oikeaan mittaan. Seuraava parkettirivi aloitetaan rakentamaan edellisen rivin viimeisestä parketista. Lisävinkkejä parkettilattian asennukseen saat BAUHAUSin artikkelista ”Ohje parkettilattian asennukseen”.

Klassinen parketti  Katso kaikki »

Laminaattilattian asennus

Laminaatti on parketin tavoin sopiva materiaalivalinta kodin kaikkiin kuiviin tiloihin. Laminaatin asennus on joustavaa, sillä laminaattilattian voi tehdä joko paljaalle pinnalle tai jo olemassa olevan lattian päälle. Laminaatti ei kuitenkaan hätkähdä pienistä roiskeista, mikä tekee siitä parkettia huolettomamman valinnan. Asennusvaiheessa laminaattien väliin jäävien saumojen suojaksi voi levittää kosteussuojaa, mikäli laminaatin riittävästä kosteudenkestävyydestä halutaan varmistua.

Laminaateista löydät monia upeakuosisia vaihtoehtoja. Kuvassa Laminaatti Logoclic Vinto Tammi Serra.

Kuten parketinkin, myös laminaatin asennus aloitetaan huoneen vasemmasta nurkasta urosmallinen pontti seinää kohden, varmistaen riittävän liikkumavaran jättäminen lattian ja kiinteiden esteiden väliin. Myös laminaatteja asentaessa lautojen väliin jäävät saumat suljetaan lyöntikapulaa vasaralla naputtamalla, ja seuraavan rivin rakentamisessa edetään parketin tavoin. Lisää laminaattilattian asennusvinkkejä löydät artikkelistamme ”Laminaatin asennus”.

Helppohoitoinen laminaatti  Katso kaikki »

  1. Verkkokauppa
    Nouto tavaratalosta
  2. Verkkokauppa
    Nouto tavaratalosta
  3. Verkkokauppa
    Nouto tavaratalosta
  4. Verkkokauppa
    Tavaratalojen saatavuus
  5. Verkkokauppa
    Nouto tavaratalosta
  6. Verkkokauppa
    Nouto tavaratalosta
  7. Verkkokauppa
    Nouto tavaratalosta
  8. Verkkokauppa
    Nouto tavaratalosta
  9. Verkkokauppa
    Nouto tavaratalosta
  10. Verkkokauppa
    Nouto tavaratalosta

BAUHAUS Espoo

Rusthollarinkatu 6
02270 Espoo

020 6300 830 (pvm/mpm)
info.espoo@bauhaus.fi

Ma - Pe 7.00 - 21.00
La 9.00 - 18.00
Su 10.00 - 18.00

Poikkeavat aukioloajat ja lisätiedot

BAUHAUS Espoo

Rusthollarinkatu 6
02270 Espoo

020 6300 830 (pvm/mpm)
info.espoo@bauhaus.fi

Ma - Pe 7.00 - 21.00
La 9.00 - 18.00
Su 10.00 - 18.00

Poikkeavat aukioloajat ja lisätiedot

BAUHAUS Espoo

Rusthollarinkatu 6
02270 Espoo

020 6300 830 (pvm/mpm)
info.espoo@bauhaus.fi

Ma - Pe 7.00 - 21.00
La 9.00 - 18.00
Su 10.00 - 18.00

Poikkeavat aukioloajat ja lisätiedot

Lorem Ipsum

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Ut hendrerit nisi sit amet libero tempus, at pulvinar justo vehicula. Donec pellentesque augue at mi luctus, vitae facilisis leo dignissim. Orci varius natoque penatibus et magnis dis parturient montes, nascetur ridiculus mus. 

CTA
Samankaltaiset artikkelit
  1. Laminaatin asennus

    Laminaatin asennus

    Miten laminaatti asennetaan? Laminaattilattia on helppo asentaa myös itse ja se voidaan yleensä asentaa helposti kelluvasti jo olemassa olevan lattian päälle. Katso videolta ohjeet ja vinkit laminaatin asennukseen. 

  2. Ohje parkettilattian asennukseen

    Ohje parkettilattian asennukseen

    Parkettilattian voi asentaa myös itse. Katso ohjeet ja vinkit parketin asennukseen.

Valitse tavaratalo Jatka ostoksia
Espoo Valitse Valittu
Rusthollarinkatu 6 02270 Espoo 020 6300 830 Ma - Pe 8:00 - 20:00
La 9.00 - 18.00
Su 10.00 - 18.00
info.espoo@bauhaus.fi
Ajo-ohjeet Lisätietoja
Lahti Valitse Valittu
Simolanmutka 5 15680 Lahti 020 6300 850 Ma - Pe 8.00 - 20.00
La 9.00 - 18.00
Su 10.00 - 18.00
info.lahti@bauhaus.fi
Ajo-ohjeet Lisätietoja
Oulu Valitse Valittu
Kaakkurinkulma 2 90410 Oulu 020 6300 840 Ma - Pe 8.00 - 20.00
La 9.00 - 18.00
Su 10.00 - 18.00
info.oulu@bauhaus.fi
Ajo-ohjeet Lisätietoja
Tampere Valitse Valittu
Palmrothintie 4 33950 Pirkkala 020 6300 820 Ma - Pe 8.00 - 20.00
La 9.00 - 18.00
Su 10.00 - 18.00
info.tampere@bauhaus.fi
Ajo-ohjeet Lisätietoja
Turku Valitse Valittu
Kuloistentie 1 21280 Raisio 020 6300 810 Ma - Pe 8.00 - 20.00
La 9.00 - 18.00
Su 10.00 - 18.00
info.turku@bauhaus.fi
Ajo-ohjeet Lisätietoja
Vantaa Valitse Valittu
Tammiston kauppatie 19 01510 Vantaa 020 6300 800 Ma - Pe 8.00 - 20.00
La 9.00 - 18.00
Su 10.00 - 18.00
info.vantaa@bauhaus.fi
Ajo-ohjeet Lisätietoja