Puutarha pihalle tai parvekkeelle
1. Ideointi
2. Kasvien valinta
Lämpötila
| Lasitettu parveke | Avoin parveke/piha |
| Lasitetulla parvekkeella on kasvihuonemaiset olosuhteet. Valitse lasitetulle parvekkeelle kasveja, jotka viihtyvät lämpimässä. Esimerkiksi: tomaatti, basilika, paprika, chili, mansikka ja hedelmäpuut. |
Avoin parveke/piha on sään armoilla. Valitse avoimeen puutarhaan kasveja, jotka kestävät sään vaihteluita. Esimerkiksi: havukasvit, orvokit ja tuijat, peruna, herne, puksipuut, begoniat. |
| Vinkki: Kuumina kesäpäivinä muista avata lasitetun parvekkeen ikkunat kokonaan tai raolleen, jottei parvekkeen lämpötila nouse liian kuumaksi kasveille! | Vinkki: Muista kastella avoimella parvekkeella tai pihalla olevaa puutarhaa myös paljon, sillä tuuli lisää kastelun tarvetta. |
Auringonvalo
| Aurinkoinen puutarha | Varjoisa puutarha |
| Aurinkoiseen puutarhaan sopivat loistavasti yrttitarhat sekä paksulehtiset kasvit. Esimerkiksi: pelargonit, samettikukat, palmut, laventeli, rosmariini, timjami, tomaatit. | Varjoisaan puutarhaan sopivat mainiosti monivuotiset sekä suurilehtiset kasvit. Esimerkiksi: muratti, saniaiset, orvokit, tuijat, havukasvit. Puolivarjoisessa puutarhassa viihtyvät muun muassa persilja ja minttu. |


3. Kasvien istutus
Älä pelkää yhdistellä eri kasveja ja yrttejä samoihin ruukkuihin. Useimmat lajit viihtyvät hyvin samassa mullassa ja samalla säästät tilaa puutarhassasi. Muista yhdistää kasvit niiden kastelutarpeiden mukaan, jolloin eri yrttien ja kasvien hoitaminen onnistuu kerralla mutkitta. Muista myös puutarhakasvien lannoitus. Kesäkukat kukoistavat oikean mullan ja hyvän lannoituksen johdosta. Yrttien ja vihannesten lannoituksessa puolestaan kannattaa olla maltillinen, jottei lannoitus vaikuta sadon makuun ja tautien leviämiseen. Lannoita siis kukat kunnolla ja kasvit kohtuudella.
4. Istutusalustan valinta
Yrteille, vihanneksille ja kesäkukille sopii useimmiten n. 20 cm syvä kasvualusta, kun taas pensaille ja pienille havuille tarvitsee suuremman n. 60 cm syvän kasvualustan. Ruukut ovat helppo tapa tehdä puutarhasta tyylikäs, mutta jos haluat maksimoida puutarhan viihtyisyyden kokeile kasvien asettelua myös amppeleihin ja istutuslaatikoihin. Vain mielikuvitus on rajana eri kasvualustojen valinnassa!
Useimmat kasvit tarvitsevat salaojituksen ruukkuunsa, joka hidastaa veden haihtumista ja poistaa myös liiallisen veden ruukusta. Salaojitus on helppo tehdä - laita vain kerros soraa ruukun pohjalle ennen mullan laittoa. Voit käyttää soraa, simpukoita tai kiviä myös mullan pinnalla, jolloin saat samalla viimeistellyn ilmeen kasveille.
5. Asettelu parvekkeelle tai pihalle
Viimeinen askel unelmiesi puutarhan loihtimisessa on kasvien ja yrttien asettelu pihalle tai parvekkeelle. Pienellekin parvekkeelle mahtuu useita kasveja ja ruukkuja, kun otat käyttöön koko tilan. Amppelit, seinäruukut ja hyllyt luovat uusia ulottuvuuksia parvekkeelle, kun taas eritasoiset puutarhalaatikot, kasvihyllyköt ja kukkalaatikot tuovat tilaa ja tyyliä pihalla tai terassilla sijaitsevaan puutarhaan. Viimeistele pihan puutarha kauniilla pihakivillä ja -laatoilla. Kaikki mitä tarvitset unelmiesi puutarhan loihtimiseen löydät kätevästi saman katon alta BAUHAUSista. Tutustu laajaan valikoimaamme verkkokaupassamme tai tule ostoksille tavarataloon ja ihastu!
