Saunomisen ABC

Saunomisen merkitystä ei meille suomalaisille tarvitse oikeastaan selittää. Sen tärkeyden huomaa jo pelkästä saunojen määrästä Suomessa, joka arvioiden mukaan on noin kolme miljoonaa. Saunoja löytyy taloyhtiöistä, kuntosaleista, uimahalleista ja tietysti lukemattomilta kesämökeiltä.

Ei ole monta tapahtumaa, joiden oheen ei kuuluisi saunominen. Aikoinaan mentiin heinäsaunaan ja talkoosaunaan töiden päätteeksi. Nykyään tärkeitä saunahetkiä ovat joulusauna, juhannussauna ja tietysti perinteikäs lauantaisauna, vaikka saunoa nyt voi vaikka joka päivä. Saunominen ei ole meille suomalaisille ainoastaan peseytymistä ja rentoutumista. Se on perinne ja tärkeä osa suomalaista kulttuurina juontaen juurensa yli 10 000 vuoden taakse.

Saunomisen tavat

Sauna ei ole ollut ainoastaan pesu- ja rentoutumispaikka, vaan sillä on erityisesti maaseudulla ollut aikoinaan erilaisia käyttötarkoituksia. Saunassa on synnytetty, siellä on laitettu ruokaa, hoidettu sairaita ja jopa valmisteltu vainajia hautaukseen. Entisaikaan saunat olivat myös nuorisolle tärkeitä paikkoja päästä tutustumaan toisiin nuoriin.

Saunomiseen on myös halki vuosisatojen liitetty paljon yliluonnollisia elementtejä sekä jopa hieman taikauskoa. Kiukaalle heitetty olut on ollut toivomus hyvästä ohrasadosta, ja saunan katolle heitetyn vihdan asento saattoi paljastaa yhtä sun toista tulevaisuudesta. Sauna on ollut melkein pyhä paikka ja siellä kylpeminen tärkeä rituaali esimerkiksi juuri juhliin valmistautuessa. Ja kukapa ei olisi kuullut tarinoita saunatontuista, jotka pitävät saunasta huolta.

Vihtominen edistää verenkiertoa, tuo raikkaan tuoksun ja kruunaa rentouttavan saunahetken. Kuvassa Koivu-Eukalyptus-vihta Emendo.

Myös vihtominen on ollut tärkeä osa saunaperinnettä, vaikka nykyiset sukupolvet eivät sitä enää niin harrastakaan. Sitä käytettiin ennen vanhaan erilaisten sairauksien ehkäisyyn sekä ihan vain rentoutumiseen. Saunat olivat alun perin rentoutumistarkoitukseen valmistettuja eikä niissä edes käytetty vettä. Nykyään vihtominen on harvinaisempaa, mutta sitä voi hankkia myös ihan kaupallisesti eräänlaisena perinteisenä rentoutumispalveluna. Kotisaunassa ei tarvitse kuin ottaa tuore koivuvihta saunaan mukaan, niin saunaan leviää ihana tuoksu.

Saunominen on myös hyvin sosiaalinen tapahtuma, ja saunassa käymiseen liitetään usein myös vallankäyttöä. Monenmoiset saunakeskustelut ovat varmasti johtaneen tärkeiden päätösten ja sopimusten allekirjoitukseen vuosien saatossa ihan valtionjohtoa myöten.

Saunomisen terveyshyödyt

Aina silloin tällöin mediassa nousee esiin artikkeleita siihen liittyen, onko saunominen todella turvallista. Terveille ihmisille vauvasta vaariin on täysin turvallista saunoa. Myös raskaana olevat sekä jopa verenkiertoelimistön sairautta sairastavat voivat pääsääntöisesti saunoa huoletta. Toki saunoessa on muistettava nestetasapaino ja jäähdyttely, mutta saunomisesta on ehdottomasti enemmän hyötyä kuin mahdollista haittaa.

Jalkakylpy saunomisen yhteydessä virkistää niin väsyneitä jalkoja kuin mieltäkin. Kuvassa Pesuvati Orthex 9 L kupari.

Alle olemme listanneet muutamia todistettuja saunomiseen liittyviä terveyshyötyjä:

  1. Saunominen tehostaa sydämen toimintaa lisäämällä sen sykevaihtelua.
  2.  Saunominen parantaa verenkiertoa.
  3. Saunominen voi vähentää riskiä sairastua muistisairauteen, kuten dementiaan ja Alzheimerin tautiin.
  4. Saunominen rentouttaa lihakset ja laskee verenpainetta.
  5. Saunan kostea ilma helpottaa astmaoireita.
  6. Saunominen tekee myös hyvää iholle parantaen sen aineenvaihduntaa. Saunan jälkeen erilaiset ihonhoitotuotteet myös imeytyvät erityisen hyvin suurentuneiden ihohuokosten läpi.
  7. Saunan lämpö voi auttaa nukahtamaan paremmin.
  8. Saunominen voi lievittää erilaisia kiputiloja, sillä se lisää mielihyvähormoni beetanendorfiinin tuotantoa.

Hyvien löylyjen ABC: Miten heitetään parhaat löylyt

Se, millaiseksi kukin kokee hyvät löylyt, on tietenkin yksilöllistä. Siinä missä yksi tykkää lempeän pehmeistä, nauttii toinen kipakan kuumista ja kuivista löylyistä. Niin lempeiden kuin tiukkojenkin löylyjen ystävä saa varmasti haluamansa, kunhan muistaa muutaman vinkin siitä, miten heitetään parhaat löylyt.

Löylyvesi kannattaa laittaa astiaan ja saunan lauteille samaan aikaan, kun sauna lämpenee. Näin ei tule heittäneeksi kiville kylmää vettä.

Voit vaihdella löylyn laatua pehmeistä ärhäkäämpiin heittämällä vettä pylväskiukaan kylkeen tai päälle. Kuvassa Sähkökiuas Mondex Teno E2.

Mitä vähemmän kiukaalle heittää kerrallaan vettä, sitä pehmeämmät löylyt saa. Liika vesi ei ainoastaan aiheuta tukalaa kuumuutta, vaan tuo tullessaan myös paljon vesihöyryä. Kuumuudesta sekä hurjasta ilmankosteudesta seuraa yleensä epämukava olo, sillä keho ei pysty hikoilemaan kunnolla.

Vettä ei myöskään tarvitse heittää suuressa kaaressa, vaan sitä voi myös kaataa ohuena norona. Näin myös osumistarkkuus paranee ja vesi päätyy kiukaalle eikä roisku seinille.

Vettä kannattaa heittää tasaisesti kaikille kiville, jotta ne eivät pääse jäähtymään liikaa. Varsinkin jos saunassa istutaan pitkään ja useassa vuorossa, on hyvä pitää kivet mahdollisimman kuumina.

Hyviin löylyihin vaikuttaa olennaisesti toki myös kiukaan oikea koko suhteessa saunan kokoon. Liian pieni tai oikeastaan liian tehoton kiuas ei jaksa lämmittää suurta saunaa kunnolla, vaikka kuinka heittäisi vettä. Samaan tapaan liian tehokas kiuas liian pienessä saunassa nostaa saunan lämpötilan helposti liian kuumaksi lähes ilman vettä. BAUHAUSista löydät kiukaat juuri oman saunasi tarpeisiin, sen koosta riippumatta.

Saunan sisustaminen

Tavallisin sauna on neliön muotoinen, täyspuinen sauna, jossa lauteet löytyvät yhdeltä seinältä ja kiuas toiselta. Nykyään saunan, kuten kiukaankin, saa kuitenkin vaikka minkä muotoisena ja mallisena omien tarpeiden ja sisustusmaun mukaan. Puun sijasta voi käyttää materiaalina luonnonkiveä, vaneria tai jopa betonia, ja puunkin saa halutessaan monissa eri väreissä ja sävyissä. Uudet sukupolvet muokkaavat perinteistä omannäköisensä, kuten myös rakennuttavat ja sisustavat omannäköisensä saunat asuntoihinsa.

Miltä kuulostaisi löyly luonnon helmassa lasi-iglussa? Kuvassa Sähkökiuas Mondex Rakka E2.

Valitse omannäköisesi saunan kiuas

Kiukaista löytyy nykyään monenlaisia eri malleja tutuista neliönmallisista metallikuorisista pyöreisiin, avoimiin malleihin, jossa kivet saavat olla näyttävästi esillä. Kiukaan voi hankkia esimerkiksi tornin muotoisena, jolloin se mahtuu kätevästi hyvin pienen saunan nurkkaan. Tornimallinen kiuas on myös yksi suosituimmista malleista ilman suojakuorta.

Pylväskiukaan suuri kivimäärä takaa pehmeät löylyt. Kuvassa Sähkökiuas Narvi Velvet Electric E Wifi-ohjauspaketilla.

Pyöreä kiuas sopii parhaiten koko saunan keskipisteeksi. Kun saunan lauteet asennetaan leirinuotion muotoisen ympyrään, pyöreä kiuas mahtuu koko komeuden keskelle antaen avaran tilan tuntua. Myös tyylikäs ja aitoa saunatunnelmaa luova puukiuas voidaan asentaa ihan kaupunkisaunaankin, kunhan sille vain saa asennettua savuhormin.

Kiuasta voi myös elävöittää hankkimalla kiuaskoristeet. Esimerkiksi valkoiset koristekivet kiukaan kivien päällä sopivat loistavasti modernisti sisustettuun saunaan. Tai mitä mieltä olet valkoisesta kiukaasta? Sellaisen ja monta muuta vaihtoehtoa löydät tietenkin BAUHAUSista.

Täydellisiin löylyihin  Katso kaikki »

  1. Verkkokauppa
    Nouto tavaratalosta
  2. Verkkokauppa
    Nouto tavaratalosta
  3. Verkkokauppa
    Nouto tavaratalosta
  4. Verkkokauppa
    Nouto tavaratalosta
  5. Verkkokauppa
    Nouto tavaratalosta
  6. Verkkokauppa
    Nouto tavaratalosta
  7. Verkkokauppa
    Nouto tavaratalosta
  8. Verkkokauppa
    Nouto tavaratalosta
  9. Verkkokauppa
    Nouto tavaratalosta
  10. Verkkokauppa
    Nouto tavaratalosta
  11. Verkkokauppa
    Nouto tavaratalosta
  12. Verkkokauppa
    Nouto tavaratalosta
  13. Verkkokauppa
    Nouto tavaratalosta
  14. Verkkokauppa
    Nouto tavaratalosta

Saunan ovi

Saunan ovi voi olla niin puusta, lasista tai muusta kuumuuden kestävästä ja huonosti lämpöä johtavasta materiaalista valmistettu. Tärkeää on ainoastaan se, että saunan oven alla on rako hyvän ilmanvaihdon varmistamiseksi. Tyylikästä saunaa kelpaa esitellä, joten rohkeimmat hankkivat suihkunpuoleisen saunaseinän sekä saunan oven kokonaan lasista valmistettuna!

Avaa ovi rentoutumiseen  Katso kaikki »

  1. Verkkokauppa
    Nouto tavaratalosta
  2. Verkkokauppa
    Nouto tavaratalosta
  3. Verkkokauppa
    Nouto tavaratalosta
  4. Verkkokauppa
    Nouto tavaratalosta
  5. Verkkokauppa
    Nouto tavaratalosta
  6. Verkkokauppa
    Nouto tavaratalosta
  7. Verkkokauppa
    Nouto tavaratalosta
  8. Verkkokauppa
    Tavaratalojen saatavuus
  9. Verkkokauppa
    Tavaratalojen saatavuus
  10. Verkkokauppa
    Nouto tavaratalosta
  11. Verkkokauppa
    Tavaratalojen saatavuus
  12. Verkkokauppa
    Nouto tavaratalosta

Saunan lauteet: Vain mielikuvitus on rajana

Myös saunan lauteiden suunnittelussa vain mielikuvitus on periaatteessa rajana. Voit hankkia esimerkiksi mustat, penkkimalliset lauteet tai kirkkaanpunaiseksi maalatut lauteet! Tummaa puuta, vaaleaa puuta... mitä ikinä keksitkään. Materiaaleissakin on valinnanvaraa, vaikkakin suosituimmat eli lämpökäsitellyt haapa ja tervaleppä pitävätkin pintansa.

Saunan valaistus luo ihanan rentouttavan tunnelman

Saunan valaistuksella on iso merkitys saunan tunnelman luomisessa. Esimerkiksi saunan lauteiden alta pilkottavat valot luovat ihanan hämyisää valoa saunaan. Myös saunan kattoon voi upottaa valoja kuin tähtitaivaassa konsanaan. Pienen saunan valaistukseen voivat hyvin riittää saunalyhdyt tai LED-kynttilät.

Luo tunnelmavalaistus  Katso kaikki »

Muut saunakoristeet luomaan ilmettä saunaan kuin saunaan

Saunaan saa omanlaistaan tunnelmaa myös erilaisten kiuaskoristeiden avulla. Mikäli saunatontut eivät ole sinun makuusi, voit hankkia pikkutyynyjä ja niihin sopivat saunalauteiden suojat. Saunalauteiden tyyliin valmistettu saunajakkara ja pieni astia, johon laittaa saunatuoksua, kuuluvat myös olennaisena osana saunaan. Puusaunassa pärekori ja puukantoteline viimeistelevät harkitun lookin.

Puunkantoteline on puusaunan käytännöllisin sisustustuote. Kuvassa Puunkantoteline Pisla HTT Kelo valkoinen.

Erilaiset saunakoristeet ovat muuten aivan loistavia saunatuliaisia, mikäli ystävä- tai perhepiirissä on vastikään remontoitu sauna. On se sentään lottovoitto syntyä Suomeen myös sen vuoksi, että täällä pääsee lähes aina halutessaan rentoutumaan saunan lämpöön!

Sisuta saunasi  Katso kaikki »

  1. Verkkokauppa
    Nouto tavaratalosta
  2. Verkkokauppa
    Nouto tavaratalosta
  3. Verkkokauppa
    Nouto tavaratalosta
  4. Verkkokauppa
    Nouto tavaratalosta
  5. Verkkokauppa
    Nouto tavaratalosta
  6. Verkkokauppa
    Nouto tavaratalosta
  7. Verkkokauppa
    Nouto tavaratalosta
  8. Verkkokauppa
    Nouto tavaratalosta
  9. Verkkokauppa
    Nouto tavaratalosta
  10. Verkkokauppa
    Nouto tavaratalosta
  11. Verkkokauppa
    Nouto tavaratalosta
  12. Verkkokauppa
    Nouto tavaratalosta