Viherkasvit ovat enemmän kuin pelkkiä koriste-esineitä, koska kauneutensa lisäksi ne myös parantavat sisäilman laatua. Viherkasvien on todettu myös rauhoittavan mieltä, parantavan keskittymistä ja jopa lisäävän tehokkuutta, mikä tekee niistä ihanteellisen hankinnan niin kotiin kuin työpaikallekin.
Viherkasvit tuovat raikkautta ja eloa sisustukseen. Isot viherkasvit sopivat erityisen hyvin suuriin ja avariin tiloihin, joissa ne pääsevät oikeuksiinsa ja tuovat tilaan viihtyisyyttä. Pienillä ja keskikokoisilla viherkasveilla tuot vehreyttä ja lämpöä tilaan kuin tilaan.
Erilaiset viherkasvit
Viherkasveja on kaikenmuotoisia, -kokoisia, ja -värisiä, joten voit hankkia tilaasi juuri sellaisia kasveja, jotka kuvastavat parhaiten henkilökohtaista tyyliäsi. Viherkasvin valinnassa kannattaa ulkonäön lisäksi huomioida myös kasvin hoitovaatimukset, koska jotkut viherkasvit ovat helppohoitoisempia kuin toiset.
Miten valita sopiva viherkasvi?
Viherkasvia valitessa tulee huomioida mitä kasvi tarvitsee voidakseen hyvin. Tärkeää on miettiä esimerkiksi kuinka usein kasvia tulee kastella, kuinka paljon valoa se tarvitsee ja minkä kokoiseksi kasvi kasvaa. Viherkasvin hoito-ohjeet kannattaa aina selvittää huolella.
Viherkasvin vedentarve
Viherkasvien vedentarpeessa on suuria eroja, mutta siitä voi saada vihiä tarkastelemalla kasvin lehtiä. Paksut vahamaiset lehdet viittaavat maltillisempaan vedentarpeeseen, kun taas ohuet ja pehmeät lehdet viittaavat janoisempaan yksilöön. Kaktukset ja mehikasvit kaipaavat viherkasveista vähiten vettä, ja niiden kohtaloksi saattaakin käydä liikakastelu. Jos haluat hoivata viherkasviasi useasti voit valita paljon kastelua kaipaavan kasvin, mutta jos tapaat unohtaa kasvin olemassaolon, kaktus tai vaikkapa vettä juuripaakkuihinsa varastoiva palmuvehka voi olla sinulle sopiva valinta.
Viherkasville sopivat valo-olosuhteet
Viherkasveja valitessa on syytä ottaa huomioon myös kasville otolliset valo-olosuhteet. Jotkin kasvit, kuten kaktukset, viihtyvät erityisen hyvin paahtavalla eteläikkunalla, kun taas jokin toinen kasvi läkähtyy samalla kasvupaikalla. Kasvien valontarve vaihteleekin runsaasta valosta hajavaloon ja jotkin kasvit selviävät vähän hämärämmälläkin paikalla. Mikään kasvi ei kuitenkaan kukoista pimeässä ikkunattomassa huoneessa ilman lisävaloa. Tarvittaessa esimerkiksi talvikaudella voit tarjota kasveille lisävaloa kasvilampuin.
Viherkasvin koko ja kasvutapa
Kasvia ostaessa on myös syytä miettiä minkä kokoinen kasvi sopii sille ajateltuun tilaan. Ota myös huomioon, että pienenä ostettu kasvi saattaa kasvaa joskus melko nopeastikin varsin isoksi viherkasviksi. Komeat isot viherkasvit voivat olla myös raskaita liikuteltavia. Viherkasvi voi lajista riippuen kasvaa leveyttä tai korkeutta tai se voi vaihtoehtoisesti kasvaa köynnösmäisesti. Onkin tärkeä miettiä kasvin sijoituspaikkaa, mahdollisia tukirakenteita ja sitä, miten tila riittää kasvin kasvaessa isommaksi.
Valitse helppohoitoinen viherkasvi
Viherkasvien kauneudesta ja muista eduista voi nauttia vähällä vaivalla kun valitsee kotiinsa helppohoitoisia viherkasveja. Hyviä vaihtoehtoja ovat esimerkiksi seuraavat:
- Palmuvehka
- Viirivehka
- Anopinkieli
- Kultaköynnös
- Rahapuu
Tarvikkeet viherkasvien hoitoon
BAUHAUSista löydät myös kaikki tarvikkeet viherkasvien hoitoon, kuten kasvilamput, lannoitteet, kasvituet ja multatuotteet. Näin varmistat, että viherkasvisi viihtyvät ja kukoistavat pitkään. Tutustu myös laajaan kukkaruukkutarjontaamme, josta löydät sopivat ruukut jokaiselle kasville.
BAUHAUSin valikoimasta löydät niin pienet, helposti sijoitettavat viherkasvit kuin näyttävät isot viherkasvit, jotka toimivat katseenvangitsijoina ja tuovat tilaan persoonallisuutta. Tutustu valikoimaan ja löydä oma suosikkisi nyt!
| Espoo | Valitse Valittu |
|---|---|
| Rusthollarinkatu 6 02270 Espoo 020 6300 830 |
Ma - Pe 8.00 - 20.00 La 9.00 - 18.00 Su 10.00 - 18.00 |
| info.espoo@bauhaus.fi | |
| Ajo-ohjeet | Lisätietoja |
| Lahti | Valitse Valittu |
|---|---|
| Simolanmutka 5 15680 Lahti 020 6300 850 |
Ma - Pe 8.00 - 20.00 La 9.00 - 18.00 Su 10.00 - 18.00 |
| info.lahti@bauhaus.fi | |
| Ajo-ohjeet | Lisätietoja |
| Oulu | Valitse Valittu |
|---|---|
| Kaakkurinkulma 2 90410 Oulu 020 6300 840 |
Ma - Pe 8.00 - 20.00 La 9.00 - 18.00 Su 10.00 - 18.00 |
| info.oulu@bauhaus.fi | |
| Ajo-ohjeet | Lisätietoja |
| Tampere | Valitse Valittu |
|---|---|
| Palmrothintie 4 33950 Pirkkala 020 6300 820 |
Ma - Pe 8.00 - 20.00 La 9.00 - 18.00 Su 10.00 - 18.00 |
| info.tampere@bauhaus.fi | |
| Ajo-ohjeet | Lisätietoja |
| Turku | Valitse Valittu |
|---|---|
| Kuloistentie 1 21280 Raisio 020 6300 810 |
Ma - Pe 8.00 - 20.00 La 9.00 - 18.00 Su 10.00 - 18.00 |
| info.turku@bauhaus.fi | |
| Ajo-ohjeet | Lisätietoja |
| Vantaa | Valitse Valittu |
|---|---|
| Tammiston kauppatie 19 01510 Vantaa 020 6300 800 |
Ma - Pe 8.00 - 20.00 La 9.00 - 18.00 Su 10.00 - 18.00 |
| info.vantaa@bauhaus.fi | |
| Ajo-ohjeet | Lisätietoja |
