Vielä tänään klo 23:00 asti! 12kk maksuaikaa 0€ kulut 0% korot! – myös tavarataloista! Lue ehdot

Päivää
Tuntia
Minuuttia
Sekuntia
Lataa

Apua pihasuunnitteluun

Apua pihasuunnitteluun

Moni haaveilee omasta pihasta, mutta sen kaunis ulkonäkö ja hoito vaatii hieman suunnitelmallisuutta. Pihasuunnittelu saattaa alkuun tuntua ylivoimaiselta, sillä mahdollisuuksia on niin monia. Millainen nurmi pihalle, millaiset pihakivet olisivat kestävät ja samalla nätit, ja mistä löytyvät parhaat kukkapenkki-ideat? Mikäli tarvitset apua pihasuunnitteluun, olet tullut oikeaan paikkaan. Olemme koonneet tähän artikkeliin BAUHAUSin puutarhaeksperttien vinkit, joiden avulla pihan suunnittelu niin kaupungissa kuin mökilläkin sujuu vaivattomasti ja lopputuloksena on juuri sinun pihallesi sopiva pihasuunnitelma.

Pienen pihan suunnittelu

Kuten pieneen asuntoon, myös pieneen pihaan voi saada yllättävää tilan tuntua oikeanlaisten kasvien, värien ja tarvikkeiden valinnalla.

Kaunis pieni piha

Pienen pihan suunnittelu alkaa tyylin valinnalla. Pitäydy yhdessä tyylissä, kuten esimerkiksi moderni tai romanttinen tyyli. Mitä enemmän pieneen tilaan ahtaa erilaisia elementtejä, sitä ahtaammalta se näyttää. Pienen pihan suunnittelussa tärkeää on jokaisen neliön maksimointi. Älä siis hanki muhkeita pensaita vaan korkeaoksaisia eli siroja puita, jotka luovat lisää avaruutta. Sirous pätee myös pihakalusteisiin. Vältä raskaita pöytiä, tuoleja sekä kukkaruukkuja. Myös väreillä on väliä. Pihakiven värin valinta voi tuntua pieneltä asialta, mutta sillä voi olla isokin merkitys. Kannattaa suosia vaaleita värejä niin pihakivissä, aidoissa kuin kasveissakin tuomaan tilan tuntua. Tärkeää on myös pihan pitäminen siistinä. Pidä kaikki työkalut ja tarvikkeet poissa silmistä esimerkiksi varastossa, sillä siisti piha on myös avaran näköinen.

Kaikki pihakivet ja -laatat  Katso kaikki »

Tekonurmi pihalle

Pienelle pihalle riittää pienikin kaistale nurmea. Tekonurmi pihalle voi olla hyvä vaihtoehto silloin, kun tilaa esimerkiksi ruohon leikkaamiseen koneella on vähän. Tekonurmi on myös varmasti helppohoitoinen ja näin omiaan huolehtimaan pihan siisteydestä. Se myös säästää vettä, mutta antaa silti tilaa muille puutarhan elementeille, kuten pihakiville sekä istutuksille.

Kukkapenkki-ideat

Pienen pihan toimivimmat kukkapenkki-ideat liittyvät väreihin sekä tietysti kokoon. Käytä kukkapenkissä 2–3 väriä vihreän lisäksi, jotta lopputulos on tarpeeksi harmoninen. Älä valitse isoja kukkia, vaan pitäydy pienissä, joita myös mahtuu kerralla enemmän. Myös kukkien sijoittelulla on väliä: sijoita vaaleat kukat pihan perälle ja voimakkaat, esimerkiksi punaiset kukat, etualalle. Voit luoda tilan tuntua pihaan myös kukkapenkin avulla. Esimerkiksi valitsemalla pyöreät reunakivet kukkapenkkiin tai tekemällä kukkapenkistä pyöreän muotoisen voit rikkoa muutoin suorakaiteen muotoista pihaa. Erilaiset muodot piristävät pihan ilmettä.

Kasvit niin pienelle kuin isolle pihalle löydät BAUHAUSin Puutarhamaailmasta.

Ison pihan suunnittelu

Ison pihan ilmettä kelpaa suunnitella, sillä isoihin neliöihin mahtuu vaikka mitä. Samalla voi tietysti myös iskeä runsaudenpula, kun vaihtoehtoja on niin monia pihakeinusta vaikkapa lampeen asti. Isonkaan pihan kanssa ei tietenkään sovi innostua liikaa, sillä liikaa istutuksia, kasvillisuutta ja kalusteita tekee lopulta isostakin pihasta ahtaan oloisen. Tutustu siis alta BAUHAUSin puutarha-asiantuntijoiden vinkkeihin, joiden avulla saat aikaan mieleisesi pihan.

Kukkapenkki-ideat

Ison pihan suunnittelu alkaa kokonaisuuden ja olosuhteiden kartoittamisella. Kuinka aurinkoinen piha on, entä löytyykö varjoisia kohtia? Kulkeeko maan alla putkia tai johtoja? Mitkä ovat alueen säädökset puiden määrästä? Tarvitsetko pihan rakennuksille luvan? Jatka pihan kulkualueiden, rakennusten sekä oleskelutilojen sekä kasvillisuuden paikkojen mietinnällä. Missä ovat pensaat, missä puut, missä on nurmialue, miten pihalla kuljetaan? Haluatko kasvihuoneen, vaativatko lapset trampoliinin?

Vasta tämän jälkeen kannattaa alkaa miettiä kasvien ja puiden valintaa. Yhtä kasvia kannattaa istuttaa kerralla isompi määrä, niin kokonaisuus säilyy hallittuna eikä hoito ole niin työlästä. Muutenkin suunnittelussa kannattaa pitäytyä aluksi suurissa linjoissa alue kerrallaan eikä aloittaa heti pienistä yksityiskohdista. Pihakivien valinta kannattaa ottaa esille vasta, kun muut suuret linjat on mietitty ja tiedät, kuinka paljon pihakiviä ylipäätään tarvitaan. Toki myös alussa valittu budjetti auttaa antamaan suuntaviivaa myöhemmille tarvikkeiden hankinnalle. Esimerkiksi pihakivet luonnon kivestä ovat kalliimpia kuin betonikivet. Mieti myös, missä tarvitset apua ja missä kannattaa turvautua ammattilaiseen. Voit ulkoistaa halutessasi lähes kaiken pihasuunnitelmasta pihakivien asennukseen tai hoitaa kaiken itse. Tai no, yksin sinun ei tarvitse huhkia. Muistathan, että löydät kaikki työkalut ja tarvikkeet puutarhasi hoitoon meiltä BAUHAUSilta.

Siirtonurmikko vai keinonurmi pihalle?

Isolle pihalle tarvitaan usein paljon nurmikkoa. Mikäli et halua alkaa kasvattaa nurmikkoa alusta asti, mutta haluat silti luonnonnurmikon, hyvä valinta on siirtonurmi. Siirtonurmikko on luonnontuote, joka tuodaan rullissa pihallesi ja vain rullataan paikoilleen. Se on usein kestävämpää kuin ns. kasvatettu nurmi, sillä siitä tehdään usein rikkaruohonkestävää. Mikäli haluat päästä mahdollisimman helpolla, kannattaa valita keinonurmi pihalle. Keinonurmi näyttää aidolta, mutta sitä ei tarvitse huolta eikä kastella. Siinä kelpaa myös koirien sekä lasten möyriä ilman, että sisälle kantautuu leikkien jälkeen maata ja ruoho näyttää taistelutantereelta.

Kukkapenkin suunnittelu

Isolle pihalle mahtuu myös paljon kukkapenkkejä. Jotta lopputuloksesta ei tule kaoottista, kannattaa suunnitella kukkapenkit aluksi isoina kokonaisuuksia. Mihin pihalla ylipäätänsä sopii kukkapenkit? Missä on valoa, missä varjoa? Jos mielessäsi on suihkulähde kukkapenkkiin, miten saat vedettyä vedet kätevästi? Sitten voit lähteä kohti tarkempia yksityiskohtia, kuten miettimään, mitä kukkia ja istutuksia minnekin kannattaa sijoittaa. Laita esimerkiksi herkkien kukkien kukkapenkki terassin eteen, jossa se on suojassa pahimmalta tuulelta. Elävöitä pihan ilmettä rakentamalla pyöreä kivireunus kukkapenkkiin. Myös materiaaleilla on väliä. Sopiiko puutarhasi tyyliin kukkapenkki luonnonkivistä vai haluatko käyttää modernimpaa betonia?

Mökin pihasuunnittelu

Mökin pihasuunnittelussa on omat haasteensa. Yleensä mökin pihasta halutaan mahdollisimman helppohoitoinen ja luonnonmukainen, mutta silti siisti ja kaunis. Lue alta vinkkimme helppohoitoisen, mutta silti katseita kestävän mökkipihan suunnitteluun.

Helppohoitoisen kesämökin pihasuunnittelu

Kesämökin pihasuunnittelu lähtee olosuhteiden kartoittamisesta ja myös niiden hyväksymisestä. Mikäli rikkaruohojen kitkeminen tai ruohonleikkuu ei huvita, voit turvautua esimerkiksi tekonurmeen. Myös kuntta on hyvä vaihtoehto nurmikolle. Apila taas kestää hyvin kuivuutta.

Kannattaa myös valita kestäviä ja monivuotisia kukkia, kuten erilaisia ruusuja. Hedelmä- ja marjapensaat ovat myös helppohoitoisia, mutta älä hanki niitä liikaa, jotta jaksat kerätä sadon talteen. Jos haluat hankkia mökille hyötykasveja, salaatit, pavut, herneet ja monet yrtit ovat helppohoitoisia ja runsassatoisia. Ne kasvavat myös vaikka kukkalaatikossa. Helppohoitoinen mökkipiha voi silti olla kaunis ja viheriöivä.

Luonnonmukaisen mökkipihan suunnittelu

Myös luonnonmukainen mökkipiha on helppohoitoinen, kunhan vain maltat antaa kasvien kasvaa omaan tahtiin ja rikkaruohojenkin rehottaa. Mustikanvarvut sekä luonnollisena kasvava apila tai kukkiva keto ovat luonnon omat kukat ja nurmikko. Oman pihan marjoista riittää myös leivonnaisiin sekä jogurtin kanssa nautittavaksi. Älä kuitenkaan päästä ihmisiä kulkemaan varvikon läpi, sillä se kestää huonosti kulutusta. Merkitse polut selkeästi esimerkiksi laattakivien avulla. Voit toki istuttaa lisää puita mökillesi, mutta antaa niiden kasvaa sen jälkeen ihan luonnontilassa. Toisaalta hyvin metsäinen mökkipiha voi myös olla varjoisa. Muutaman puun kaataminen voi tuoda niin tilan kuin valonkin tuntua pihaan ja edesauttaa muiden kasvien ja kukkien kasvua. Mikäli puiden kaataminen ei oikein onnistu, valitse happaman maan kasveja, jotka viihtyvät myös varjossa.

Monivuotiset kukat kukkapenkkiin

Mökille kannattaa hankkia monivuotiset kukat kukkapenkkiin, joista riittää iloa vuosiksi eteenpäin. Tällaisia ovat esimerkiksi perennat. Myös ruusut, kuten ikisuosikki juhannusruusu, kestävät hyvin mökkioloja. Alppiruusu sopii myös varjoisempaan, metsäisempään maastoon. Mökin piha voi usein olla hyvinkin kalteva, mutta voit useimmiten sijoittaa kukkapenkin rinteeseen ilman suurempia työkaluja tai tarvikkeita. Voit kokeilla rakentaa rinteeseen pengerryksiä sekä muureja kasveille ja kätevät portaat ihmisten kulkea eri tasojen välillä. Jos rinteen kaltevuus on yli 1:2, kannattaa käyttää valmiita kehikkoja auttamaan kasveja juurtumaan. Myös isot luonnonkivet auttavat rinteen kukkapenkin multaa pysymään paikoillaan. Muista myös istuttaa havukasvit kukkapenkkiin rinteessä.

Mökin piha voi usein olla hyvinkin kalteva, mutta voit useimmiten sijoittaa kukkapenkin rinteeseen ilman suurempia työkaluja tai tarvikkeita. Voit kokeilla rakentaa rinteeseen pengerryksiä sekä muureja kasveille ja kätevät portaat ihmisten kulkea eri tasojen välillä. Jos rinteen kaltevuus on yli 1:2, kannattaa käyttää valmiita kehikkoja auttamaan kasveja juurtumaan. Myös isot luonnonkivet auttavat rinteen kukkapenkin multaa pysymään paikoillaan. Muista myös istuttaa havukasvit kukkapenkkiin rinteessä.

Samankaltaiset artikkelit
  1. Kodin ja pihan pesurit

    Kodin ja pihan pesurit

    Painepesurit, höyrypesurit sekä ikkunapesurit tuottavat varmasti puhdasta jälkeä kodissa ja pihallasi. Katso vinkit valintaan ja käyttöön!

  2. Aidat ja aitaus – rajaa pihasi helposti ja tyylikkäästi

    Aidat ja aitaus – rajaa pihasi helposti ja tyylikkäästi

    Aidoilla rajaat tyylikkäästi pihasi. Ne toimivat myös tyylikkäinä koriste-elementteinä puutarhassasi tai vaikkapa terassin päädyssä. Tutustu ja hae inspiraatiota unelmiesi aitauksiin. Lue myös vinkit aidan maalaukseen tai rakentamiseen.

  3. Viimeistele pihasi pihakivillä ja laatoilla

    Viimeistele pihasi pihakivillä ja laatoilla

    Pihakivet ja pihalaatat tuovat ilmettä ja ryhtiä pihallesi – lue vinkkimme valintaan, asennukseen ja hoitoon.

  4. Puutarha pihalle tai parvekkeelle

    Puutarha pihalle tai parvekkeelle

    Haaveiletko perunan kasvatuksesta, kesäkukkien hoidosta tai yrttipuutarhasta, muttet omista isoa pihaa? Listasimme 5 vinkkiä, joilla loihdit puutarha paratiisin pihalle tai parvekkeelle!

Valitse tavaratalo Jatka ostoksia
Espoo Valitse Valittu
Rusthollarinkatu 6 02270 Espoo 020 6300 830 Ma - Pe 8.00 - 20.00
La 9.00 - 18.00
Su 10.00 - 18.00
info.espoo@bauhaus.fi
Ajo-ohjeet Lisätietoja
Lahti Valitse Valittu
Simolanmutka 5 15680 Lahti 020 6300 850 Ma - Pe 8.00 - 20.00
La 9.00 - 18.00
Su 10.00 - 18.00
info.lahti@bauhaus.fi
Ajo-ohjeet Lisätietoja
Oulu Valitse Valittu
Kaakkurinkulma 2 90410 Oulu 020 6300 840 Ma - Pe 8.00 - 20.00
La 9.00 - 18.00
Su 10.00 - 18.00
info.oulu@bauhaus.fi
Ajo-ohjeet Lisätietoja
Tampere Valitse Valittu
Palmrothintie 4 33950 Pirkkala 020 6300 820 Ma - Pe 8.00 - 20.00
La 9.00 - 18.00
Su 10.00 - 18.00
info.tampere@bauhaus.fi
Ajo-ohjeet Lisätietoja
Turku Valitse Valittu
Kuloistentie 1 21280 Raisio 020 6300 810 Ma - Pe 8.00 - 20.00
La 9.00 - 18.00
Su 10.00 - 18.00
info.turku@bauhaus.fi
Ajo-ohjeet Lisätietoja
Vantaa Valitse Valittu
Tammiston kauppatie 19 01510 Vantaa 020 6300 800 Ma - Pe 8.00 - 20.00
La 9.00 - 18.00
Su 10.00 - 18.00
info.vantaa@bauhaus.fi
Ajo-ohjeet Lisätietoja